Upinniemen paikallisosasto

Upinniemen paikallisosasto on perustettu vuonna 1960. Toimimme pääosin Upinniemen varuskunnassa Rannikkoprikaatin yhteydessä, tukikohtanamme RSKY:n suurin sotilaskoti. Sisaria oli 2015 alussa 47.Toimintamme keskittyy varusmiesten hyvinvointiin ja vapaa-ajan laadun takaamiseen sotilaskodissa. Vuosi jakautuu kahteen samanlaiseen jaksoon, jotka alkavat tammi- ja heinäkuussa alokkaiden saapumisella. Ensimmäinen palvelusviikko on superviikko, jolloin tapaamme alokkaat ensimmäisen kerran sodessa infojen merkeissä. Viikonloppuna sitten juhlitaan kotiväen kanssa. Siitä soturien ja sisarien kohtaamiset jatkuvat leireillä ja harjoituksissa, alokasaika huipentuu viiden viikon kuluttua suureen valajuhlaan.Merikappelissa osallistumme varusmieskonfirmaatioon tarjoamalla kahvit. Tarpeen tullen pakkaamme tavarat veneeseen ja etsimme asiakkaamme meren luodolta. Sitten, kun kotiutumisen aika tulee, järjestämme hilpeän viimeisen illan intissä. Pisimmillään olemme taistelleet yhdessä melkein vuoden.

Porkkala_avoimet_2107.jpg

RSKY:n sotilaskotiauto Unelmalla on tallipaikka Upinniemessä. Unelma käy tuomassa soden ilosanomaa alokasleireillä, harjoituksissa ja ammunnoissa, mihin meidät tilataankin. Unelma on tehnyt PRää Temppeliaukion kirkolla, Kirkkonummella maanpuolustuspäivillä, Merivoimien vuosipäivänä Turussa ja Helsingissä sekä Kotkassa erilaisissa veteraanitapaamisissa. Unelman myyntiluukulla tapaa maailman kohteliaimman asiakkaan, suomalaisen varusmiehen kylmässä ja märässä metsässä.

Työn lisäksi sisaret viihtyvät yhdessä sisarilloissa. Pyydämme eri alojen asiantuntijoita kertomaan mielenkiintoisista asioista. Kaksi tapahtumaa ovat pysyvästi kalenterissamme: Kajanuksen sauna ja talviturkin heitto hyiseen Suomenlahteen toukokuussa ja puurojuhla Merikappelissa joulukuussa.
Upinniemen sotilaskodissa on katto korkealla ja seinät leveällä tulla harrastamaan sotilaskotityötä. Ota rohkeasti yhteyttä!


Puheenjohtaja Tii Vieruaho tii.vieruaho(at)gmali.com, 040 7583 313
Sihteeri Tarja Piili at.piili(at)kolumbus.fi, 050 5114 451
Unelman tilaukset Liisa Lottanen lottanen(at)kolumbus.fi 040 8344 355

Tulossa Upinniemessä

19.12. - Upinniemi/ kotiutusjuhla
16:00 - 20:00